Olut on monipuolinen juoma, joka sopii kaikkiin tilanteisiin seurusteluun tai ruokajuomaksi. Olut on perinteikäs juoma, mutta myös alusta hulluttelulle. Olut on yksinkertainen, mutta silti niin monitahoinen. Tätä kaikkea olut on meille ja sen haluamme jakaa myös muille. Siksi valmistammekin oluita kaikista oluttyyleistä perinteitä kunnioittaen, mutta myös rajoja rikkoen. Oluen kuluttajia on erilaisia, joten miksi ei oluitakin? Tällä valtavalla intohimolla oluisiin jatkamme tehtäväämme muovata suomalaista olutkulttuuria monipuolisemmaksi jokainen pullo kerrallaan.

Vesi: Suurin osa oluesta on vettä ja siksi se onkin varsin tärkeä raaka-aine oluen valmistuksessa. Onneksi meillä Suomessa on maailman puhtain vesi, joka takaa laadukkaan oluen valmistuksen. Kaikkien oluidemme pohjana toimii tuo puhdas suomalainen vesi, jonka mineraalipitoisuus säädetään panimollamme jokaiselle oluelle sopivaksi. Tällä hienosäädöllä taataan jokaisen oluttyylin ominaisten aromien täydellinen harmonia.
Mallas: Olut ei olisi mitään ilman mallasta. Käytämme panimollamme pääosin suomalaisesta viljasta mallastettua mallasta. Maltaasta uutetut sokerit mahdollistavat oluen käymisen yhdessä hiivan kanssa tuottaen alkoholia. Lisäksi mallas tuo oluelle runkoa, makeutta ja vaikuttaa oluen väriin.
Humala: Humala on hamppukasveihin kuuluva köynnösmäinen kasvi, jonka käpymäisiä kukintoja käytetään oluen valmistuksessa. Humala tuo oluelle ominaisen katkeruuden, mutta tuottaa myös lajikkeesta riippuen hedelmäisiä, sitruksisia, yrttimäisiä tai mausteisia aromeita. Lisäksi humalan katkeroaineet parantavat oluen säilyvyyttä.
Hiiva: Hiiva on oluen valmistuksen ahkerin työntekijä. Hiiva käyttää ravintonaan maltaasta uutettuja sokereita ja sivutuotteena tuottaa hiilidioksidia ja alkoholia. Hiiva siis muuttaa ihmisen valmistaman olutvierteen valmiiksi olueksi. Lisäksi eri hiivakannat tuottavat oluen makuun vaikuttavia estereitä ja muita yhdisteitä.
Haluaisitko kokonaan oman oluen?
Kiinnostaako oma olut esimerkiksi firmallesi tai vaikka häihin? Me voimme auttaa! Kysy tarjousta omasta oluesta jo tänään!